keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

142. KOKKOLA

Asukkaita 35 tuhatta (16153 vuonna 1961), EU-kannatus 54,2 % (1994)

(Kälviä, Lohtaja ja Ullava yhdistyivät Kokkolaan vuoden 2009 alusta.)

Miksi? Anders Chydeniuksen museo

Milloin? Tiistaina 2.6.1987

Lähdin Helsingistä klo 7 puolitäydellä junalla, vasta tupakkavaunusta löysin itselleni ikkunapaikan. Halusin katsoa maisemia. Väki ei juuri vähentynytkään matkalla, melkein saman verran tuli uusia minkä vanhoja lähti. Soitinyhtyeen manageri, ei kun tuottaja kävi tupakalla: "Mä aina sanon, sulla on hyvä Lada, et tarvitse Mersua! Vaikutuksen vuoksi muka? Vaikutuksen tekee Ihminen!" Yhtye jäi Kokkolaan, kuten minäkin, klo 12. Juna 5 minuuttia myöhässä.

Opiskelijaneito, kesä-sairaalakemisti Terttu oli vastassa. Ihana olemus. Viileä mitäänsanomaton pohjoinen kaupunki, ensivaikutelmani. Liikennevalon painonappi ei toiminut. Vaelsimme kaupungin halki kohti Mariankatua, Katariinankatua, asuntoa, kaupunginlaitaa. Pian kaupunki päättyi. Sairaalan soluasunnot olivat somissa pienissä elementtitaloissa, 2 kerrosta kertaa 4 ovea kertaa 2 asukasta. Metsätiheikköjä, harakoita. Tutkimme karttoja, joimme kahvia, klo 15:een.

Aurinko paistoi, takaisin ulos. Ensin koilliseen: ravirata, ohikulkutie pohjoisessa, asekoulu, leirintä, Suntin silta ja -venevajat (punaiset, porvoomaiset). Istuimme laiturille. Seurasimme Suntin eli Kaupunginkanavan rantojen puistoa etelään. Pikkukaupungin "Kaivopuistoa" joistakin asunnoista päätellen. Oolanninsodassa 1855 englantilaisilta vallattu tykkivene oli esillä venevajansa suuressa näyteikkunassa.

Urheilutalot ja Kaupungintalo itärannalla olivat 1980-luvun möhkörakennuksia. Tyhjä kauppatori. Elokuvateatterit Rex 1-2: valittavana joko Bronson tai Chuck Norris. Tulossa ensiviikolla sekä "Kosto" että vaihtoehtona "Napolilainen kosto". (Kesäkuun lopussa "Elaa ja kuolla L.A:ssa", liput 15 mk.)

Sunti ja sitä reunustavat kävelytiet alittivat Rautatienkadun. Suntin tunneli on jännittävän pitkä, sisältää mutkankin. Ja TV-valvontakamerat! Joita seinäkirjoitus vihaa!

Aika pienen mitätön sydän tällä kaupungilla. Joitakin kauniita puutalokatuja kuitenkin, puukaupunginosa Neristan keskustassa. Puistoissa hienoja patsaita, ei vaan suihkulähteitä: vaikuttavin niistä "Tyrsky".

Seuraava päivä sateinen, vietimme sisällä. Postiluukku kolahti päivän aikana neljä kertaa pelkistä mainosjakeluista. Illalla etsimme kuntopolkua, vaelsimme kaupungille. Joka kortteliin tuntui riittävän kulmakauppoja, pieniä elintarvikemyymälöitä. Ylileveitä katuja. Katariinan kalmisto, teatteri, puistoja, Suntin rannat taas, käsi kädessä. Lähdin junalla klo 0:25, mutta lupasin palata jo lauantaina klo 4:40.

Lauantaiyönä kävelin Kokkolan asemalta kauppaopistoa etsien. Ihmettelin autiota, avaraa Teollisuuskatua. Jokin auto, joku ihminen. Suihkulähteet olivat juhlavia! Tyrsky tyrski yötäpäivää yksin puistossaan.

Iltapäivällä klo 15 lähdimme Kirkonmäelle. Etelään, autotiesiltaa yli rautatien. Vaasantie ja Kirkkotie. Aurinko paahtoi. Kaarlelan vanhassa ristikirkossa on Missionfest, väkeä laumoittain, 5 tilausajobussia.

Kotiseutumuseo on auki 12-18, avaamme veräjän, sisäpihalla vaaleanhuiskea tyttö lukemassa romaania ajankulukseen: "Chydeniusko kiinnostaa eniten? Tulen avaamaan!"

Chydeniuksen rakennuttama yksikerroksinen rakennus on kalkittu valkoiseksi. Sisällä on "Muistohuone", seinämaalaus ja muotokuvia, vanhoja rahoja, niukka esineistö. Suojeluskuntaunivormuja.

Aamukävelyjä: Uimahalli - Itä-Kokkola - Chydeniuksenkatu - Ammattikoulu - Retkeilymaja Tankkari (iso) - kiinteistöyhtiö "Vuokravälly" rakenteilla. Somaa slummia. Suntin itäpuolta takaisin. Kauppaptorilla yksi pöytä, kaksi autoa.

Kirjasto on keskustan rumassa kivitalossa, äijiä lueskelemassa mm. Kalevaa. Sekava Sokos ja Anttilan tavaratalo, joka myy ruokaakin. Anttilan talon Alko on aina suosittu. Perjantai-iltana klo 20 Kokkolan keskustassa ajetaan ympäri korttelirallia puskuri puskurissa.

Kuntopolku ja ympäröivä luonto oli jokseenkin tylsää, tasaista soista vesijättömaata. Koivuhaka pieni iloton elementtilähiö. Paikallisbussi kiersi lenkin kerran tunnissa. Ykspihlajan hiljaisessa satamassa tuli käytyä kävellen, 5 km länteen.

(Parhaimmillaan satama oli syksyllä, kun merentutkimusalus Aranda laski laituriin. Tulin laivan mukana ja käväisin kävellen keskustassa, kun odotimme myrskyn tyyntymistä.)

KOKKOLA 35 k 54,2 (r. Karleby)
K: Moderni kirkko 1960 Aarne Nuortila (aiempi kirkko paloi 1958)
K: Lasimaalaus 'Minä olen kanssanne' U. Vainio
M: K.H. Renlundin taidemuseo, laivanvarustajan talo 1813, Pitkänsillankatu 39
M: Luonnonhistoriallinen museo, Pitkänsillankatu 39
M: K.H. Renlundin historiallinen museo, puutalo 1696, Pitkänsillankatu 28
R: Lassanderin talo, tyypillinen puutalo
R: Neristan, vanha puukaupunginosa
M: Englantilainen tykkivene, vallattu Halkokarin taistelussa 1855
M: Marian hautausmaalla Krimin sodassa kaatuneiden brittien hautausmaa
M: Katariinan kalmisto, muinainen hautausmaa holvistoineen
P: Karjalapatsas 1958 V. Leppänen, Katariinan kalmiston lähellä
P: Kokkopatsas 1951 Essi Renvall
P: Tyrskypatsas 1973 K. Nylund, Länsipuisto
P: Vapaudenpatsas 1920 J. Munsterhjelm, Mannerheimin aukio
P: A. Chydeniuksen patsas 1903 W. Runeberg, Chydeniuksen puisto
P: Patsas Ernst Knape 1939 J. Munsterhjelm
P: Baltia-patsas 1980 P. Deltuva, Kaupunginsalmen ranta
P: Kiipeilyveiston Pallopeli 1967 Aimo Tukiainen, Torkinmäen koulu
R: Raatihuone 1842 C.L. Engel
R: Vanha kaupungintalo 1927 Ola Gripenberg, edustalla Hylkeet-veistos
R: Uusi kaupungintalo 1980 Castren-Jauhiainen-Nuuttila
P: Halkokarin taistelun muistomerkki 1934 Matti Visanti, Halkokari
K: Kaarlelan P. Katariinan keskiaik. harmaakivikirkko 1494
K: Kirkon muutostyöt uusklassiseksi ristikirkoksi 1709-1804
K: Alttaritaulu A. Såltin
M: Kaarlelan pappila 1737, asukkaana 1770-1803 Antti Chydenius, museo
K: Öjan kalastajakirkko 1754 Tankarin saari
K: Öjan kyläkirkko 1951 Tankarin saari
M: Öjan kotiseutu- ja kalastajamuseo, Långö
K: Ykspihlajan kirkko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti