perjantai 2. heinäkuuta 2010

221. MIEHIKKÄLÄ

Asukkaita 2 tuhatta (4947 vuonna 1962), EU-kannatus 41,4 % (1994)

Miksi? Salpalinjan bunkkerit?

Milloin? Maanantaina 15.7.2013

Naapurikunnassa Virolahdella klo 12, Virojoen taajaman linja-autoasemalla, Haminasta minut tuntia aikaisemmin tuoneen bussin kuljettaja käy kysymässä minulta, lähdenkö takaisin Haminaan? Odottelen ulkona varjossa toisten noustua hänen 17-paikkaiseen pikkubussiinsa. Ei, minä jatkan Miehikkälään!

Normaalikokoinen Vuorelan bussi reitillä Hamina-Miehikkälä saapuu valtatieltä (Uskin, eikä Klamilan kautta) 5 minuuttia myöhässä klo 12:05, mutta Kirkonkylän - Klamilan - Haminan bussikin odottaa edelleen lastatakseen vaihtopaketteja autosta toiseen.

Kuusikymppinen Vuorelan kuski hyppää ulos autostaan ja kysyy: "Minne herra aikoo?" Olen selvästi turisti vakiomatkustajien joukossa.

"En oo ennen nähny", sanoo kuski Bussipassistani, "mutta katsotaan mitä kone näyttää".

Hän näppäilee rahastuslaitteeseen kilometrit Miehikkälään. Istun sitten bussin perälle. Keskioven kohdalla lojuu lattialla poikittain pitkä paketti, jonka yli pitää harpata.

Ajamme pohjoiseen Miehikkälää kohti, Valtatie 7:n yli. Maalaismiehet istuvat edessä, minä takana. Kuljettaja puhuu kännykkään. Yhtäkkiä, pari kilometriä ajettuaan, automme kääntyy ympäri ja palaa takaisin Virojoen linja-autoasemalle! Siellä edellinen sänkitukka-kuski raapii päätään ihmeissään, kun hänen pikkubussinsa Haminaan ei käynnistykään!

Miehikkälän vanha kuski menee toisen bussin rattiin yrittämään ja automme etuosan miehet vaappuvat ulos avuksi työntämään, samoin kuin kotimatkalle aikovat Virolahden kirkonkylän tillin-tallin-miehetkin, naisseuralaisensa katsoessa päältä. Vielä Miehikkälän bussin etuosan hauras valkotukkainen vanhuskin aikoo ulos työntämään, mutta vaimo kieltää, ja vanhus palaa säyseästi istumaan paikalleen. Voimalla seitsemän miehen yritetään pikkubussia sysätä perästä työntämällä käyntiin. Tuloksetta.

Miehikkälään ajetaan sitten (10 km:n matka) 10 minuuttia aikataulusta myöhässä klo 12:10-12:25. Jään jonkun paikallisen asukkaan perässä taajama-alueella jo puoli kilometriä ennen ydinkeskustaa ja kävelen omin jaloin eteenpäin. Ehdin nähdä bussin pysähtyneen lastaamaan edempänä, "Työpajan" eteen, ennen kuin se lähtee jatkamaan reittiään "Suur-Miehikkälään".

Kirkko pilkottaa puiden lomasta mäeltä pohjoisessa ja kävelen sitä kohti. Matkan varrella on terveyskeskus, jossa joku kuuluu odottaneen tunnin kuljetusta. Kunilan suurta laitostaloa remontoidaan. Vanhuksia ulkoilutetaan pyörätuoleissa. Sale-kauppa. Hyvin rauhallinen, uinuva nauhakylä. Katukyltissä Reijo Taipaleen tie. Oman kylän poikiako? Venäläinen Vitali rakennuttaa itselleen Kastellitaloa kylään, 15 km Venäjän puolen Karjalasta länteen.

Tumman punaisen tiilikirkon ovi on auki. Hautausmaa ympäröi. Seinällä 8 virren numerot. Postikortteja on myynnissä neljää kuvalajia, 50 centiä/kpl, ei kuitenkaan kiinnostavia. Palaan idästä kirkon luona haarautuneelta tieltä päätielle etelään ja ajoissa keskustassa olevalle pysäkille, jossa odotan bussia klo 13-13:05. Miehikkälässä kävelyni on kestänyt runsaan puoli tuntia.

Kaksi lukiotyttöä työntää kesätöinään pysäkin ohitse vanhoja rouvia pyörätuoleissa. Keskustelevat: "Luenko myöhemmin teille lehtiä?" "Tuntipalkkako teillä on?" "Ei kun päiväpalkka."

Bussini "palaa" yllättäen samasta suunnasta etelästä kuin ajoimme menomatkalla! Ajaa siis ohitseni eri puolella tietä. Kiertoreitti? Odotanko väärän puolen pysäkillä? No ei hätää, auto käy kääntymässä teiden haarassa kirkon luona ja palaa.

Sama bussi, sama kuusikymppinen kuski. "Haminaan on 41 km..." (näppäilee sen koneelleen) "Tuo on kyllä hyvä lippu! Paljonko aiot kulkea?"

Etupenkeillä istuu kolme kesäistä miestä matkalla Haminaan. Aikovat iltavuorolla palata sieltä.

Paluumatkan varrella poiketaan ensin Virojoen taajamaan, jonka linja-autoasemalla nököttää edelleen sammunut pikkubussi. Kuljettajamme käväisee uudelleen yrittämässä sitä liikkeelle, turhaan. Bussiimme tullut tyttö utelee kehitysvammaisen levottomuudella ja vilkkaudella:: "Mikä bussissa vikana?" Pari muutakin naista nousee bussiin Virojoelta ja jää välipysäkeille jonnekin Ylä-Pihlajaan.

Ajamme nyt idästä länteen suoraan valtatietä 7 tai E18 Uskin kautta, poikkeamatta etelään museoteille Klamilaan tai kirkonkylään. Paljon tietöitä ja isoja työmaita valtatiellä. Olin luullut moottoritietä itärajalle jo valmiiksi. Rekkoja ja yksisuuntaisia työmaan tienpätkiä liikennevalojen vuoro-odotuksineen.

Etupenkin kolme miestä jäävät Haminan kauppatorille. Suoraan idästä tullessaankin bussi tekee erinomaisen sightseeingin Haminassa, ympyräkatua raatihuoneen ohi.

MIEHIKKÄLÄ 2 41,4
K: Tiilikirkko 1881 L.I. Lindqvist
K: Alttaritaulu 'Kristuksen ristiltäotto' V. Hämäläinen
M: Salpalinja, bunkkerit
R: Hauhian mylly 1883 kauniilla paikalla 4 km kk:sta pohjoiseen
L: Suurisuo, Edvin Laineen 'Tuntemattoman sotilaan' kuvauspaikka
H: Seurakunta eronnut Virolahdesta 1887

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti