perjantai 2. heinäkuuta 2010

222. MIETOINEN

Asukkaita 1 tuhat (1965 vuonna 1962), EU-kannatus 39,4 % (1994)

(Mietoinen yhdistyi Mynämäkeen v. 2007 alusta)

Miksi? Harmaakivikirkko 1600-luvulta

Milloin? Keskiviikkona 25.8.1999

Päivän kuvausmatkani ohjelmassa olivat Vehmaa, Taivassalo, Mietoinen, Lemu ja Turku. Kuvattuani Taivassalon upean, maalauksia täynnä olevan kirkon, kävelin itään. Näin bussilaitureita ilman mitään merkkiä tai pylvästä, kahden ruokakaupan välissä. Koululaisten virta lännestä tänne. Kaksi bussia saapui idästä ja yksi lännestä. Ensimmäinen oli menossa Mynämäkeen, toinen Kustaviin, kolmas matkalla Kustavista Turkuun. Nousin kolmanteen klo 15:10.

"Mietoisiin" 25 km, 22 markkaa (n. 4 euroa). Matkan varrella asvalttitöitä, liikuteltavia liikennevaloja, vain yksi kaista vuorotellen käytössä. Matka-Autojen bussi, Vainion lippu, Vainiolle myyty yhtiö. Bussi kääntyy kylätielle, näen kirkon, Stop!

Mietoisten hautausmaalla näkyy pariskuntia. Kirkko on suljettu. Valokuvailen ulkoa klo 15:35 puoli tuntia. Sitten alan kävellä kylätietä eteenpäin itään ja kaakkoon. En näe linja-autoasemaa, pelkkiä bussipysäkkejä vain. Kunnantalo. Isompaa tietä lounaaseen. Saavun 192-päätielle klo 16:30. "Lemu 6 km". Uutta asvalttia, leveä piennar kävellä. Aurinko polttaa kasvojani. Etelään, kaakkoon. Tulen Lemun tienhaaraan klo 17:35. Selkeät opasteet. Vielä 300 metriä länteen ja 2 km lounaaseen Lemun kirkolle. Taas kävelin kirkolta kirkolle, tämä väli 12 km ja kaksi tuntia.

MIETOINEN 1 39,4 (r. Mietois)
K: Harmaakivikirkko 1643 Henrik Fleming
K: Kirkon länsitorni 1819 ja laajennus itään 1829 A.V. Edelcrantz
K: Alttarikrusifiksi ja kirkon korjaus 1911 Ilmari Launis
P: Piispa Maunu II Tavastin muistokivi
P: Suomalaisuusmies Daniel Jusleniuksen muistomerkki 1952 Jussi Vikainen
P: Hietamäen kirkon muistokivi, Hietamäen aseman lähellä
R: Tavastila, piispa Maunu II Tavastin syntymäkoti
R: Saaren kartano, Augustin Ehrensvärdin kuolinkoti 1772
L: Rautakautinen kalmisto Valaskallion kylässä
V: Mynäjoki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti